logo logo

Intialainen tanssikulttuuri

Intialainen tanssikulttuuri

Tanssi on tärkeä osa Intialaista nykykulttuuria ja historiaa, ja maasta löytyy useita eri tyylilajeja jotka voidaan määritellä joko klassisiksi Intialaisiksi tansseiksi, tai perinteisiksi kansantansseiksi. Kuten muidenkin kulttuurin osa-alueiden kohdalla, eri puolella maata alkunsa saaneilla tansseilla on suuria eroja.

Siinä missä kansantansseja on lähes yhtä suuri määrä kuin niitä harjoittavia kyliä, Intian kansallinen esittävien taiteiden akatemia, Sangeet Natya Academy, tunnistaa kahdeksan tanssia jotka voidaan luokitella klassisiksi, tai perinteisiksi Intialaisiksi tansseiksi. Kaikilla näistä tansseista on juurensa Sanskrit kirjoituksessa Natya Shastra, ja Hindulaisuuden pyhissä teksteissä. Perinteisesti nuoret tanssijat ovat oppineet klassisia tansseja gurun, tai opettajan, vaikutuksen alaisena. Tanssin lisäksi oppilaiden odotetaan lukevan pyhiä tekstejä, tekevän fyysisiä harjoituksia, ja opettelevan myös tanssiin liittyvän säestyksen.

Klassiset Intialaiset tanssit

Intialaisen tanssin historia juontaa esihistoriallisiin aikoihin, ja tanssijoita on kuvattu neoliittisissä ja paleoliittisissä luolamaalauksissa. Useat muinaiset rituaalit käyttivät näytelmää ja tanssia hyväkseen. Vanhin nykypäivään selvinnyt tanssiin viittaava kirjoitus on Natya Shastra joka on päivitetty vuosien 200 eKr. Ja 200 Jkr. välille, sen kirjoittajan ajatellaan olevan pyhä mies Bharata. Teksti jakautuu 600 säkeeseen, ja 36 kappaleeseen, ja jokainen klassiseksi käsitetty Intialainen tanssi perustuu tähän teokseen. Intialainen klassinen tanssi on kehittynyt itsenäiseksi tanssi-draamaksi, jossa kokonainen tarina tuodaan eloon tarkkaan mietittyjen vartalon liikkeiden ja eleiden kautta. Tarinat keskittyvät Hindu mytologiaan, ja niillä on usein juurensa tietyssä ihmisryhmässä, tai paikallissa alueessa. Esimerkiksi Kathakali tanssi on tarkasti tyylitelty tanssi-draaman muoto, joka sai alkunsa 1600-luvun Keralassa. Tanssijat ovat perinteisesti miehiä, ja he pukevat ylleen näyttävät puvut ja kasvot peittävän naamion. Tanssin liikkeet pohjautuvat Etelä-Intian itsepuolustuslajeihin, ja urheilu traditioihin, ja Kathakalin tanssija keskittyy täysin liikkeiden esittämisen, toisin kuin useissa muissa perinteisissä tansseissa, joissa he toimivat myös vokaali artistina.

Klassiset Intialaiset tanssit

Kathak tanssin taas uskotaan syntyneen maan pohjoisosia kiertäneiden orkesterien keskuudessa. Tyylilajin kautta esitetään usein Hindujumala Krishan lapsuuden tarinoita, ja se on omaksunut paljon persialaisia vaikutteita. Tyyliltään Kathak tanssi suosii rytmikkäitä jalkaliikkeitä, joiden aikana vartaloon kiinnitetyt pienet kellot soivat samaan rytmiin taustamusiikin kanssa. Tanssijan ylävartalo pysyy yleensä täysin paikallaan, ja tarina kerrotaan käsien ja kasvojen eleiden välityksellä. Kathak tanssin suosio laski Britti kolonialismin aikana, jolloin sen naispuolisten tanssijoiden sanottiin omaavan alhaisen moraalin. Kolonialismin kaaduttua, tanssin suosio kohosi jälleen, ja se on yksi tärkeimmistä perinteisistä tansseista. Se on erikoinen muihin tansseihin verrattuna siinä, että sitä harjoittavat myös Intian muslimiväestön jäsenet. Manipuri tanssi tulee Manipurin alueelta Lounais-Intiasta, Burman rajan läheisyydestä. Tanssi tunnetaan erikoisista Kumil asuistaan. Kumil asun tarkoitus on kuvata perinteistä Manipuri morsiamen pukua. Asu muodostuu tynnyrin muotoisesta kuviollisesta hameesta, jonka pintaan on ommeltu pieniä peilejä ja luonto kuvioita. Kovan hameen yllä, tanssijan vyötäröllä on avoimen kukan muotoinen hame, ja hänen päänsä on peitetty hunnulla.

Klassisen tanssin ulkopuolinen kulttuuri

Virallisten perinne tanssien lisäksi Intian lukuisat heimo tanssit ovat vaikuttaneet maan nykytanssi kulttuuriin. Tanssit heijastavat heimojen historiaa, tarinoita, sosiaalista elämää, ja uskonnollisia sitoumuksia. Tanssit eroavat toisistaan rytmiltään, aktiivisuudeltaan, ja tanssijoiden käyttämissä asuissa, ja säestys tapahtuu usein alueen perinteisillä soittimilla. Intialainen nykytanssi on värikästä ja laajaa. Hyvin länsimaissakin tunnetun Bollywood tanssiperinteen lisäksi, maassa on vallalla paikallinen klassisen baletin koulutus, sekä useita kokeilevia tanssi suuntauksia, jotka ottavat vaikutteita sekä perinteisestä Intialaisesta tanssista, että länsimaisista suuntauksista. Bollywood tanssilla on myös ollut suuri vasta vaikutus länsimaiseen tanssi kulttuuriin musiikkivideoista musikaaleihin.

bottom

Comments are closed.

bottom